taideterapiablogi

Sana, jonka lukee toisinaan kaverin viestistä. Kuulee avautumisena illanvietossa ihmiseltä joka on päällepäin ihan terveen näköinen, hyvässä kunnossa, laittautunut ja elämä järjestyksessä. Muutama vuosi sitten minäkin olin se ihminen. Olin ihminen joka esitti päivät roolia vain lysähtääkseen iltaisin sotkuiseen kotiin.  Monille onnekkaille se on pelkkä sana. Sen kuulee, sivuuttaa ja jatkaa elämää. Se ei näy päälle päin. Joskus tosin ajattelen sen asuvan silmissä, ainakin kun katson vanhoja kuvia missä mun katse on kuin kaksi järkkymätöntä mutalampea.  Kaikkien näiden vuosienkin jälkeenkin se osaa yllättää kipeästi. Vaikka vallitsisi rauha, vaikka pitkään elämä kulkisi seesteisenä, arki soljuisi päivä toisensa jälkeen, keho tuntuisi hyvältä ja mieli kaikkivoipalta. Ja mietin että ei tässä mitään ollutkaan. Mutta sitten joskus mieli taas järkkyy kuin jalka vinksahtaisi huonosti otetun askeleen seurauksena, kuin värit pakenisivat ja valuisivat tyhjiin, kuin luonnonkatastrofi iski...

Olin lapsena haaveilija. Minusta oli ihanaa, jos koko perhe oli viikonloppuina vaan kotona, eikä ollut tarvetta lähteä minnekkään. Nautin pienistä asioista, kuten tulesta takassa, karkkipäivästä ja perheen yhteisistä elokuvailloista. Olin tarkkailija ja tarvin aikaa rohkaistua uusiin tilanteisiin. Sitten jossain vaiheessa aikuiseksi kasvaessani, kun olin saanut tarpeeksi moneen kertaan kuulla, että olen liian hiljainen, rauhallinen tai ujo, opettelin esittämään itseni uudella tavalla. Päätin olla rempseämpi, ulospäinsuuntautuvampi, menevämpi, sellainen joka hengaa paljon kavereiden kanssa. Aloin kertoa tarinaa siitä kuinka 17 vuotta täytettyäni päätin muuttua ja "vihdoin pääsin ulos kuorestani".  Näin jokin aika sitten Instagramissa reelin koskien introvertti-ekstrovertti asetelmaa. Siinä roolit käännettiin vastakkain, eli introvertti meni kysymään kuvitteellisessa kouluympäristössä ekstrovertilta kysymyksiä, kuten "onko sinulla kaikki hyvin, sillä olet puhunut kokoajan...

 Muistan, kun viime keväänä aloimme ystäväni kanssa puhumaan reissuun lähtemisestä. Emme kumpikaan olleet käyneet Euroopan ulkopuolella, ja halusimme päästä näkemään maailmaa. Pitkän pohdinnan jälkeen kohdemaaksi valikoitui Peru - osin halpojen lentojen, osittain maanosan kulttuurin ja kielen kiinnostavuuden takia. Suunnittelimme reissua pitkään, ostimme maan sisäisiä lentoja, kävimme tarvittavissa rokotuksissa, varasimme airbnb:itä ja hostelleja. Odotimme tulevaa seikkailua innolla, ja lähtöpäivän koittaessa kaikki tuntui epätodelliselta. Olimme pakanneet kumpikin pienehköt reput matkatavaroiksi ja tapasimme eräs joulukuinen ilta päärautatieaseman Forexin edustalla. Ja sen jälkeen tapahtui lukemattomia ja taas lukemattomia asioita.  (Näkymä ensimmäisen majapaikkamme ikkunasta Liman pahamaineisella La Perlan asuinalueella) Luonnon, ruuan ja kultturin osalta matka täytti ja luultavasti ylittikin odotuksemme. Ja ihmeellistä oli, ettei niihin maisemiin edes turtunut, vaan ihan vi...

Koen eläväni tällä hetkellä opintojen lopun ja työelämään siirtymisen nivelvaihetta. Mulla alkaa olemaan jo melko paljon taitoa ja tietoa siitä, miten alttoviulua soitetaan, mutta huomaan etten täysin vielä luota kykyihini tai tiedä, mitä koulun jälkeen tulee tapahtumaan. Olen siis kuullut viime kuukausina ympäriltä, kavereilta ja kolleegoilta, kaikenlaisia hyvää tarkoittavia neuvoja, mihin pitäisi keskittyä ja mitä välttää. Kuinka paljon harjoitella, miten valmistautua erilaisiin tehtäviin, miten tehdä koesoittoja, miten toimia freelancerina? Mitä pitempään olen ollut osana klassisen musiikin maailmaa, olen huomannut, että se perustuu pitkälti kirjoittamattomiin sääntöihin, normeihin ja hierarkioihin.  Huomaan että näiden eri velvoitteiden alle hukuttaa itsensä niin helposti. Tulee imaistuksi systeemiin, joka on vallinnut iät ja ajat, ja johon ihmiset usein sopeutuvat sisällään vain epämääräinen häivähdys pahasta olosta, joka ei kuitenkaan koskaan täysin konkretisoidu. Ja siitä sy...

    Ajattelin lapsena, et oon ruma. Nelosluokalla mun koulukaveri sanoi mulle "oot kaunis kuin aurinko". Olin aivan tyrmistynyt. Muistan sen edelleen. Tunsin siihen aikaan voimakasta viallisuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta. En ollut suosittu, seisoin lukemattomia tunteja yksin koulun pihalla ja mut valittiin aina vikana joukkueisiin.     Lisäksi oon aina ajatellut et mun pitäis laihduttaa. Tai jos laihtuisin, niin olisin onnellisempi. Jälkeenpäin mietittynä mulla on luultavasti ollut kehonkuvan häiriö, koska mun vartalo ei oo koskaan ollut normaalista poikkeava. Jossain kohtaa olin oikeasti alipainoinen ja ajattelin silti et oon liian lihava. Liikuin siksi, ettei mun paino nousisi, en siksi että se olis ollut kivaa tai tuntunut hyvälle. Ala-asteella kävin mun luokkakaverin kanssa sunnuntaisin uimassa ja uimahallin pukukopissa jälkeenpäin vaa'alla. Odotin aina innolla, kuinka monta grammaa olin viikon aikana laihtunut. Meillä ei ollut kotona vaakaa, joten käytin kaik...

Lopetin soittamisen kuin seinään viime vuoden lokakuussa. Sitä oli edeltanyt vuosia jatkunut ja lumipalloefektin lailla kasvanut paha olo. Kyse ei ollut mun kohdalla enää siitä, että olisin tietoisesti valinnut jättää soiton tauolle, vaan keholleni ja mielelleni tuli yksinkertaisesti raja vastaan. Siitä alkoi melkein puolen vuoden mittainen välitila, jossa olen ajelehtinut enemmän tai vähemmän päämäärättömänä; levännyt, lukenut kirjoja, seurannut inspiroivia vaikuttajia somessa, käynyt lukemattomia filosofisia keskusteluja elämästä, kävellyt ympäri Helsinkiä ja miettinyt mitkä asiat mua aikoinaan inspiroi, mitä rakastin.     Varsinkin loppuaikoina ennen soittotaukoa, mulle oli arkipäivää itsensä koneen lailla treenaamaan pakottaminen, voimakas ahdistus, sisuksia vääntävä pelko joka kerta kun piti mennä lavalle, sekä pohjamudissa rypevä itsetunto joka söi ilon koko elämältä. Kehoni oli jatkuvassa stressireaktiossa, rintaa puristi, hiukset tippuivat. Heräsin öisin hikisenä ja un...

Näin vuosikymmenen alalla olleena keräsin kokemuksieni pohjalta listan vinkeistä, jotka klassisen muusikon uraa miettivän on hyvä ottaa huomioon: -Älä lakkaa kynsiäsi, ellet halua olla epäuskottava klasari. -Pukeutuminen on kaiken a ja o. Vaatteet eivät saa olla liian paljastavat tai kummalliset. Minimalistisesta ja kalliista tyylistä plussaa. Älä lähde hakemaan mitään liian omaperäistä ja yksityiskohtaista lookia, ettei soitin jää lavalla pukuloistosi varjoon. -Miesten tyyli voisi olla seuraavankaltainen: kukallinen yliampuvalla tavalla sarkastinen kauluspaita ja punaiset chinot. Jalassa teräväkärkiset ruskeanahkaiset herrainkengät. Hiukset voit vetää esimerkiksi runsaalla geelillä taakse, mutta jos sinulla on luonnonkiharat hiukset, anna niiden olla mahdollisimman valtoimenaan. -Naisille esimerkiksi seuraavanlaista: jousisoittajille janinejansenmainen ponnari tai puoliponnari joka ei peitä harjoituskoppituntien aikaansaamaa viulufritsua. Pukeutuminen voi laahata vaikka vu...