Meillä oli poikaystäväni kanssa jokin aikaa sitten melko vakava keskustelu siitä, miten taloutemme kotityöt jakautuvat. Olemme molemmat kokeneet tehneemme enemmän töitä kuin toinen ja päädyimme lopulta listaamaan tekemämme asiat ylös. Luimme listat toisillemme ja pohdimme tapahtuneen työn, ja ennen kaikkea sitä vaatineen metatyön määrää. Viime aikoina minua vastaan on tullut tämä uusi käsite nimeltä metatyö, joka minulle tarkoittaa ajatustyötä, joka tapahtuu ennen varsinaisen tehtävän suorittamista. Se voi olla suunnittelua, asioista selvää ottamista Googlen avulla, mittailua, to do -listoja tai ajatuskarttoja.
(tämän postauksen kuvat ovat kotoamme jota en ole siistinyt kuvien ottamista varten, vaan pyrkinyt löytämään kauneutta myös sotkun keskeltä, eli siitä tilasta miltä kotimme näyttää 90% ajasta)
Jenny Lehtinen summaa Ylen artikkelissa Metatyö räjäyttää äidin pään seuraavasti: "Metatyö on uuvuttavaa juuri siksi, että se saapuu elämään salaa ja on vaikeasti tunnistettavissa. On helppo katsoa, kuka on imuroinut ja kuka tiskannut. Mutta sen jäljittäminen, kumpi vanhempi joutuu kantamaan loputonta projektipäällikköyttä koko perheen asioissa, voi olla vaikea tunnistaa."
Vaikka toisin kuin artikkelissa olemme lapseton avopariskunta, tunnistan tekeväni tällaista metatyötä melko paljon. Kotona luppohetkinä maatessani olohuoneen sohvalla pohdin edessä näkyvän kirjahyllyn siisteyttä ja säilytysratkaisuja sen sijaan, että antaisin aivojeni levätä ja palautua milloin mistäkin tekemisestä mikä on minut siihen sohvalle alunperin ajanut. Muutettuamme yhteen poikaystäväni kanssa vuoden alussa olen lähes lakkaamatta sisustanut kämppäämme joko ajatuksen tasolla tai konkreettisesti huonekaluja ja tavaroita siirtelemällä. Poikaystäväni kertoo jo tunnistavansa tämän "hullun kiilto silmissä" sisustusilmeeni ilman, että olen edes tehnyt mitään.
Olen aina uskotellut itselleni, että nautin sisustamisesta ja niinhän se tavallaan onkin, sillä saan käyttää siinä myös luovuutta. On ihanaa että asiat ovat jatkuvassa muutoksessa ja tavarat hakevat paikkaansa suhteellisen tuoreen yhteen muuttomme seurauksena. On ihana uppoutua toisinaan tuijottamaan jotain huoneen nurkkaa ja miettimään, miten sen saisi näyttämään upealta saaden tavarat kuin loksahtamaan omille paikoilleen. Minkä värisen tuolin päälle sopii minkäkinlainen juliste? Mikä värimaailma täydentyisi viherkasvilla tai mitä kohtaa voisi hieman rauhoittaa siivoamalla tavaroita vaikkapa säilytyskoreihin? Mutta jään silti miettimään juurisyytä tälle sisustusintoilulle, ja miksi minulla tuntuu olevan pakonomainen tarve saada juuri meidän kotimme näyttämään aivan maagisen upealta?
Todettava on, että sisustaminen tai siihen liittyviin projekteihin ja hankintoihin kuluva metatyö väsyttävää minua. Mieleeni muistuu ranskalaisen filosofi ja feministi Simone de Beauvoirin kirja Toinen sukupuoli, jossa de Beauvoir kuvailee kahta erilaista tapaa olla maailmassa: immanenssia ja transsendenssiä. Näistä ensimmäinen, immanenssi (engl. immanence) tulee latinan sanoista in ja maneo, jotka tarkoittavat "pysyä sisällä". Immanenssi ei siis mene totuttujen rajojen yli, ja naiselle se on historiallisessa kontekstissa tarkoittanut kirjaimellisesti kodin seinien sisällä pysymistä. Transsendenssi (engl. transcendence) tarkoittaa taas ulospäin suuntautumista, tavanomaisten tai totuttujen rajojen ylittämistä ja siinä loistamista.
Beauvoirin mukaan naiset usein ehdollistuvat alitajuisesti immanenssiin, miehet taas useammin transsendenssiin. Tämän huomaa jo siitä, miltä miesten ja naisten asunnot usein näyttävät. Poikaystävääni ei ole koskaan kiinnostanut sisustaminen. Hän on säilyttänyt tavaroita kirjahyllyillä, kun taas minulle on ollut tärkeää että kaikille tavaroille on jokin kori, mihin ne voi siivota pois silmistä. Poikaystävälläni ei ole ollut olohuoneessa ollenkaan verhoja, hän on pitänyt sälekaihtimia kiinni, eikä hän ole omistanut huonekasveja koska on pelännyt tappavansa ne. Minä taas olen jo useamman vuoden viettänyt Tori.fi -rumbaa ja perustellut loputtomat sisustusratkaisut itselleni sillä, että olen kotona viihtyvä ihminen ja tarvitsen sen vuoksi kauneutta ympärilleni. Poikaystäväni on tottunut arvostamaan aikaansa ja suuntaamaan sen esimerkiksi mielenkiinnonkohteisiinsa ja työhönsä. Miksi minä siis väsyneenä työpäivän jälkeen olen silti vielä taipuvainen miettimään kotiin liittyviä asioita jotka eivät ole edes millään tavalla akuutteja?
Kirjassaan Toinen sukupuoli Beauvoir korostaa kodin sisällä puuhastelun olevan melko palkitsematonta työtä. Kotityöt ovat samojen asioiden monotonista toistoa, eikä niiden avulla voi rakentaa tai saavuttaa mitään pysyvää: siivottu koti likaantuu uudelleen, kokattu ruoka katoaa vatsoihin ja pesty pyykki tahriintuu vaatien jo pian uutta pesua. Tyttölapselle on perinteisesti annettu leluksi nukke, jonka tarkoitus on jo varhaisessa vaiheessa kannustaa tätä kohti äitiyttä kehottaen lasta hoivaamaan, tuudittamaan ja pukemaan nukkea. Vaikka Toinen sukupuoli on kirjoitettu noin seitsemänkymmentä vuotta sitten, on selvää että jäänteitä tästä naisten kodin sisälle ja lasten hoitoon ehdollistavista kulttuurillisista taipumuksista on yhä jäljellä. Olen itsekkin lapsena leikkinyt nukeilla. Päiväkodissani oli leikkiuuni ja suosittu ajanviete tarhan tyttöjen keskuudessa oli leikkiä "kotia". Veljeni ovat taas rakennelleet legoja ja bionicleja, rymynneet pihalla. Heidän vastineensa nukelle on ollut usein supersankarilelu, joka pystyy lentämään, muuntamaan ulkomuotoaan tai joihinkin muihin yliluonnollisiin kykyihin.
Miettimällä aihetta vielä laajemmasta perspektiivistä, on selvää, että naiset käyttävät vaikka kuinka moniin asioihin resursseja. Asioihin joita ei miehiltä vaadita. Naisten päivittäisiin rutiineihin kuuluu usein meikkaaminen, hiusten laittaminen ja päivän oufitin valitseminen. Joillakin on monivaiheisia kalliita ihonhoitorutiineja. On tavallista laittaa kynsiä, värjätä hiuksia jopa kuukausittain. Tämä kaikki vie paljon rahaa ja aikaa. Tämä kaikki on aiheuttanut minussa toisinaan vastareaktion, etten vahingossakaan käytä muutamaa minuuttia enempää aikaa laittautumiseen ja lähden usein töihinkin periaatteella "ylös sängystä, ensiksi löytyvät puhtaat vaatteet päälle, hampaiden pesu ja menoks". Rahakin on pohjimmiltaan aikaa, joka on jossain kohtaa vaihdettu työn teon kautta rahaksi.
Transsendenssi voi olla myös pelottava asia, niin kuin kaikki uusi on. Kaikki, mikä vaatii tutun ja turvallisen elinpiirin laajentamista. Itse huomaan pelkääväni valtavasti esimerkiksi oman taiteen tekemistä ja oman totuuteni sanoittamista ja muille näkyväksi tuomista. Tiedostan kuitenkin, että vain tällä tavalla voin kokea aitoa täyttymystä elämässäni. Suren myös, että sitä määrä luovuutta, potentiaalia, herkkyyttä ja voimaa mikä naisissa on, menee hukkaan arkisiin ja toissijaisiin asioihin.
Sovimme poikaystäväni kanssa, että kämppämme sisustus olisi tästä lähtien meidän yhdessä sopimamme asia. Ja sen sijaan, että olisin nytkin suunnittelemassa kirjahyllyjemme paikan vaihtoa, olen kirjoittamassa tätä tekstiä eli kanavoimassa luovuuttani asiaan, jolla koen olevan merkitystä ja joka parhaassa tapauksessa voi muuttaa maailmaa hitusen parempaan suuntaan. Ja kämppämme ei ehkä ole täydellinen, mutta hyvä kysymys onkin, että tarviiko senkaltaista fasaadia ylläpitää ja onko kuitenkin olennaisinta että suhteemme voi hyvin ja on meidän molempien näköinen.
Kommentit
Lähetä kommentti