taideterapiablogi

Sana, jonka lukee toisinaan kaverin viestistä. Kuulee avautumisena illanvietossa ihmiseltä joka on päällepäin ihan terveen näköinen, hyvässä kunnossa, laittautunut ja elämä järjestyksessä. Muutama vuosi sitten minäkin olin se ihminen. Olin ihminen joka esitti päivät roolia vain lysähtääkseen iltaisin sotkuiseen kotiin.  Monille onnekkaille se on pelkkä sana. Sen kuulee, sivuuttaa ja jatkaa elämää. Se ei näy päälle päin. Joskus tosin ajattelen sen asuvan silmissä, ainakin kun katson vanhoja kuvia missä mun katse on kuin kaksi järkkymätöntä mutalampea.  Kaikkien näiden vuosienkin jälkeenkin se osaa yllättää kipeästi. Vaikka vallitsisi rauha, vaikka pitkään elämä kulkisi seesteisenä, arki soljuisi päivä toisensa jälkeen, keho tuntuisi hyvältä ja mieli kaikkivoipalta. Ja mietin että ei tässä mitään ollutkaan. Mutta sitten joskus mieli taas järkkyy kuin jalka vinksahtaisi huonosti otetun askeleen seurauksena, kuin värit pakenisivat ja valuisivat tyhjiin, kuin luonnonkatastrofi iski...