Muistan, kun viime keväänä aloimme ystäväni kanssa puhumaan reissuun lähtemisestä. Emme kumpikaan olleet käyneet Euroopan ulkopuolella, ja halusimme päästä näkemään maailmaa. Pitkän pohdinnan jälkeen kohdemaaksi valikoitui Peru - osin halpojen lentojen, osittain maanosan kulttuurin ja kielen kiinnostavuuden takia. Suunnittelimme reissua pitkään, ostimme maan sisäisiä lentoja, kävimme tarvittavissa rokotuksissa, varasimme airbnb:itä ja hostelleja. Odotimme tulevaa seikkailua innolla, ja lähtöpäivän koittaessa kaikki tuntui epätodelliselta. Olimme pakanneet kumpikin pienehköt reput matkatavaroiksi ja tapasimme eräs joulukuinen ilta päärautatieaseman Forexin edustalla. Ja sen jälkeen tapahtui lukemattomia ja taas lukemattomia asioita. (Näkymä ensimmäisen majapaikkamme ikkunasta Liman pahamaineisella La Perlan asuinalueella) Luonnon, ruuan ja kultturin osalta matka täytti ja luultavasti ylittikin odotuksemme. Ja ihmeellistä oli, ettei niihin maisemiin edes turtunut, vaan ihan vi...
Klassisen musiikin maailmaa ja yleistä elämän pohdintaa feministisestä näkökulmasta