taideterapiablogi

Lopetin soittamisen kuin seinään viime vuoden lokakuussa. Sitä oli edeltanyt vuosia jatkunut ja lumipalloefektin lailla kasvanut paha olo. Kyse ei ollut mun kohdalla enää siitä, että olisin tietoisesti valinnut jättää soiton tauolle, vaan keholleni ja mielelleni tuli yksinkertaisesti raja vastaan. Siitä alkoi melkein puolen vuoden mittainen välitila, jossa olen ajelehtinut enemmän tai vähemmän päämäärättömänä; levännyt, lukenut kirjoja, seurannut inspiroivia vaikuttajia somessa, käynyt lukemattomia filosofisia keskusteluja elämästä, kävellyt ympäri Helsinkiä ja miettinyt mitkä asiat mua aikoinaan inspiroi, mitä rakastin.     Varsinkin loppuaikoina ennen soittotaukoa, mulle oli arkipäivää itsensä koneen lailla treenaamaan pakottaminen, voimakas ahdistus, sisuksia vääntävä pelko joka kerta kun piti mennä lavalle, sekä pohjamudissa rypevä itsetunto joka söi ilon koko elämältä. Kehoni oli jatkuvassa stressireaktiossa, rintaa puristi, hiukset tippuivat. Heräsin öisin hikisenä ja un...